Suomalainen maaseutu tarvitsee monialaista maataloutta

Suomalainen maaseutu tarvitsee monialaista maataloutta

MIETTEITÄ PELLONPENTAREELTA                                   Huhtikuu 2015

                      Kevät tekee taas tuloaan ja viljelijät suunnittelevat tulevaa kasvukautta. Mietitään tulevaa tukiuudistusta, mitä se edellyttää tulevan kesän viljelyltä. Tulee paljon muutoksia aikaisempaan järjestelmään, mutta se mikä ikävintä, tukitasot tulee laskemaan roimasti. Pudotusta yritetään pienentää viljelyn suunnittelulla, miten saataisiin paras mahdollinen taloudellinen ratkaisu. Netin keskusteluja ja kauppaliikkeiden mainontaa seuranneena voin ennustaa ympäristökorvauksen toimenpiteistä kerääjäkasvit valtakunnallisesti suosituimmaksi toimenpiteeksi. Edellisellä kerralla voiton vei ”kuoppatesti” ja kuinka siinä kävi, kun viljelijät saivat lomakkeet palautettua, niin ehtoja muutettiin. Koko ”kuoppatesti” poistettiin ja viljelijät saivat taas tehdä uusia valintoja keskellä kasvukautta. Toivotaan tällä kertaa parempaa onnea.

                      Suomen liittyessä Euroopan unioniin 1.1.1995 alettiin maataloutta ohjaamaan hyvin voimakkaasti hallinnollisesti. Tukijärjestelmät muodostavat oivan keinon tähän työhön, saadaan säännösteltyä tuotantoa sekä ohjattua esimerkiksi rakennekehitystä haluttuun suuntaan. Näin saadaan koko elintarvikeketju sekä ruokahuoltovarmuus hallittua poliittisin keinoin. Maatalouden ympärille on kasvanut valtava byrokratia ja poliittinen epävarmuus. Maataloutta verratessa työmarkkinoihin näkyy tämä poliittinen ohjaus, mitä on harjoitettu viimeiset kaksi vuosikymmentä. Työmarkkinoilla osa työikäisistä on jäänyt työelämän ulkopuolelle ja vastaavasti maataloudessa osa maatalousmaasta on siirtynyt luonnonhoitopelloiksi yms. pois tuotannollisesta toiminnasta. Miksi näin on haluttu ja mistä tämä johtuu? Työelämässä työntekijöiltä vaaditaan kokoajan enemmän ja enemmän, sillä seurauksella että koko ajan esimerkiksi työuupumus ja muut vastaavat ongelmat lisääntyy. Kotimaassakin on reserviä työntekijöistä riittävästi, mutta miksi niitä ei haluta hyödyntää ja jakaa töitä tasapuolisesti? Maataloudessa näkyy tämä ohjailu hyvin voimakkaasti alueellisesti, on alueita joissa pelloista on jo iso osa pois tuotannosta ja taas alueita joissa maatalousmaan hinta on noussut yli taloudellisen tuottavuuden. Kotieläintuotantoa on suosittu pohjoisentuen alueella ja kasvinviljelyä eteläisillä tukialueilla. Ajelemalla satakunnasta kohti etelä-pohjanmaata näkyy tämä poliittinen ohjaus tuotannosta hyvin räikeästi, kotieläin investoinnit ovat satakunnassa todella harvinaisia, kun taas pohjanmaalla niitä on tehty runsaasti. Ympäristön kannalta tämä kehitys ei kovin hyvältä näytä, tulee ravinteiden pistekuormitusta ja viljely yksipuolistuu. Näen tämän maatalouden kehityksen kahden viime vuosikymmenen ajalta epäonnistuneena varsinkin, jos ajattelee tasapuolista koko maan maatalouden kehitystä. Tämä kaikki on tapahtunut vain poliittisten päätöksien seurauksesta.

                      Maatalouden pitäisi olla niin monipuolista mihin luonnonolosuhteet antavat mahdollisuuden koko suomessa. Erikoiskasvin viljelyssä korostuu viljelykierron mahdollisuus, kotieläintuotannossa lannanlevitysala ja viljanviljelyssä varsinkin rehuviljalla sen jatkojalostus esimerkiksi lihaksi. Se kuinka paljon maataloudessa kuljetetaan tiellä tavaraa, on valtava määrä ja kehitys on vaan kasvamaan päin. Monialaisessa maataloudessa riskit pienevät ja luonnon monimuotoisuus tulee paremmin huomioiduksi. Maataloustuotannon ollessa monipuolista se tuo kaikille tuotantosuunnille etuja. Viljatilalle tämä tarkoittaa mahdollisuutta myydä sato esimerkiksi tuoreena suoraan kotieläintilalle ilman rahtikustannuksia ja välityspalkkioita sekä saada oljet myytyä kuivikkeiksi. Lannoitukseen voi käyttää karjanlantaa sekä viljellä esimerkiksi nurmipalkokasveja, jolloin on mahdollisuus hyödyntää niiden typensitoja ominaisuuksia. Kotieläintila saisi näin lisää lannanlevitysalaa, viljaa jonka ominaisuudet olisivat eläinten tarvetta vastaavat ja mahdollisuuden hyödyntää tuotannon resursseja paremmin. Erikoiskasvin viljelyyn saataisiin viljelyn monipuolisuutta sekä tuotannon sivutuotteiden tehokas hyödyntäminen eläinten ruokinnassa.

                      Lihantuotanto on mielestäni paras ympäristöteko mitä ihminen voi tehdä. Sika syö viljaa ja hernettä sekä härkäpapua. Lisäksi tarvitaan pieni määrä tuontivalkuaista. Sian kasvaessa se tuottaa lantaa, josta voidaan biokaasutuotannolla tuottaa luontoystävällistä sähköä ja lämpöä. Biokaasutuotannossa voidaan hyödyntää myös kaikkea vihermassaa, joka osaltaan parantaa laitoksen käyttökapasiteettia. Lopputuotteena syntyy pellolle lannoitukseen soveltuva tuote, joka saa taas uuden sadon alkuun. Sian- sekä siipikarjan lihantuotannossa tarvitaan pieni määrä tuontivalkuaista samoin kananmunien tuotannossa. Naudanlihan- ja maidontuotannossa saadaan rehut tuotettua kotimaassa, jos halutaan. Asiaa ajatellessa isommassa mittakaavassa, miksi ruokaa tuotetaan, niin tavoite on saada maapallon koko väki määrä ruokittua niin, että jokaiselle tulee riittävästi energiaa ja proteiineja yms. Ihminen pystyy hyödyntämään ravitsemuksessaan viljan siemen sadon sekä kasvikset ja hedelmät. Eläimet pystyvät jalostamaan nurmen, palkokasvit, elintarviketeollisuuden sivutuotteet ihmisille käyttökelpoiseen muotoon, siis kaikkea tarvitaan.

                      Se mitä muutoksia aika ja kehitys ovat omalle kohdalle 15 vuoden aikana tuoneet

                      Vuosituhannen alussa aloitin tilan pidon vajaalla kahdellakymmenellä lehmällä ja sokerijuurikkaan tuotannolla. Pari vuotta lypsettyäni vanhassa parsinavetassa kypsyi ajatus rakentaa tilalle uusi pihatto. Työn tuottavuus ei ollut ajan mukaisella tasolla ja työt olivat hyvin ruumiillisia. Pihaton valmistuttua vuonna 2003 lehmä määrää kasvoi reiluun kolmeenkymmeneen. Rehun tuotanto tuli haasteelliseksi pinta-alan vuoksi ja oli luovuttava sokerijuurikkaan viljelystä. Aluksi ruokinta perustui väkirehun osalta lähes kokonaan ostorehuun, rehulaskun kasvaessa oli mietittävä vaihtoehtoja. Sokerijuurikkaalta vapautuva ala antoi mahdollisuuden tuottaa myös väkirehuja karjalle.

                      Vuonna 2008 aloitettiin rypsin viljely ja seuraavana vuonna sen puristaminen eläinten rehuksi. Öljyn puristamisen seurauksena syntyi rypsiöljyä huomattava määrä ja sille oli keksittävä käyttöä. Polttoaineiden hinnan nousu helpotti siirtymistä biopolttoaineeseen. Aluksi rakennettiin traktori käyttämään suoraan puristettua rypsiöljyä. Valitettavasti esteröimätön öljy ei sopinut kuin yhteen traktoriin ja se ei kuluttanut sitä ”tarpeeksi”.  Viime vuonna aloitettiin esteröinti, jolloin saatiin tuotettua biodieseliä, joka soveltuu kaikkiin tilan dieselmoottoreihin.

Navetan puolella rakennettiin vanhasta broilerkanalasta hiehoille kasvatustilat vuonna 2013. Hiehojen siirryttyä pois pihatosta jäi lehmille enemmän tilaa. Työ- ja eläinmäärän kasvaessa oli taas tehtävä valintoja. Lypsytyötä oli kevennettävä, päätös lypsyrobotin hankinnasta syntyi melko nopeasti käytyämme emännän kanssa muutamalla tilalla tutustumassa niiden toimintaan.

Viisitoistavuotta sitten työnsin kottikärryllä rehua eläimille ja lypsin lehmiä parressa. Keinosiementäjä kävi siementämässä lehmät ja pellolla kasvoi juurikasta sekä nurmea. Nyt ajan parikymmenen motin apevanulla rehut eläinten eteen ja robotti lypsää 70 lehmää. Typpipytyssä navetalla on liuta kansainvälisiä sonneja edustaen viittä eri lypsyrotua sekä muutamaa liharotua. Emäntä valitsee jalostussuunnitelman mukaan kulloinkin sopivan sonnin ja siementää lehmät itse. Töitä navetalla on vielä kuitenkin vähintäänkin riittävästi meille molemmille eikä tarvitse pelätä lomautusta. Pelloilla kasvaa nykyään nurmea, sinimailasta, apilaa, härkäpapua, hernettä, viljoja sekä rypsiä ja rapsia. Syysviljat ja syysöljykasvit ovat olleet mukana viljelyssä jo muutaman vuoden mahdollistaen karjanlannan tehokkaamman käytön.

                                                                                       Jani Välilä

                                                                                      maanviljelijä

                                                                                       Köyliö